Päivällinen pienryhmälle turvallisesti ulkona

Tai sitten jotain aivan muuta

Minusta Suomen luonto on ehdottomasti suomalaisen ruoan parasta antia!

Minulle luonnossa liikkuminen , kulkeminen, kerääminen ja syöminen on ollut tärkeä osa elämää. Luonnossa voi huoletta unohtaa arjen huolet, keskittyä edessä olevaan mättääseen ja vain nauttia olemisesta.

 

Se on ihmeellistä, kuinka ruoka kuin ruoka maistuu nuotion äärellä paljon paremmalle, kuin koskaan aikaisemmin. Tästä syystä haluankin tarjota avotulella valmistettua ruokaa keskellä metsää. Mikä voisikaan olla parempaa, kun istua kannon nokassa raittiissa ulkoilmassa nuotion äärellä kulhollinen höyryävän kuumaa ruokaa käsissä. Tai vaikka luontopolut olisi jo koluttu läpi, voimme lähteä luontoon hieman erilaiselle retkelle tutustumaan villiyrtteihin ja nauttimaan ihana illallinen vasta kerättyjen villiyrttien kera.

Tällaiset palvelut sopivat myös äärimmäisen hyvin esimerkiksi tykypäivien tai muiden vastaavien päivien ohjelmaksi!

Alla on muutama esimerkki menu parilta aikaisemmalta retkeltä, mutta tietysti jokainen tapahtuma on omanlainen ja muotoilemme kaikki palvelumme teidän toiveidenne mukaan!

Sami Hakamaki Avotulimenu.png
Villimpää ruokaa kolmen ruokalajin ver