
Haluamme tarjota monenlaisiin tilanteisiin paremman vaihtoehdon ravintolalle!
Päätimme viisi vuotta sitten jättää työt ravintolassa taakse ja etsiä meille paremmin toimivaa tapaa työskennellä herkullisen ruoan parissa. Tahdomme aidosti tuottaa elämyksiä ja kokemuksia asiakkaille hyvän ruoan ja palvelun kautta.
Olemme erikoistuneet Kokki kotiin -illallisten järjestämiseen pienille ja keskisuurille ryhmille. Halusimme tehdä illallisen tilaamisen mahdollisimman vaivattomaksi, niinpä olemmekin laatineet täyden palvelun illalliskonseptin perinteisen catering-konseptin sijaan - hoidamme paikan päällä ruoanlaiton sekä ihan kaiken tarpeellisen ruokailua varten. Tiskitkin lähtevät mukanamme! Myymme ainoastaan yhden tilaisuuden / kokki / päivä jonka myötä jokainen annos on ajatuksella tehty, eikä meillä koskaan ole kiire seuraavaan pöytään!
Toimimme vastuullisesti, vahvasti sesongin ehdoilla. Suosimme kotimaisia tuottajia ja ammattilaisia raaka-ainevalinnoissamme. Menuillamme näkyy vahvasti myös Suomen luonto, jonka villeimpiäkin makuja olemme halunneet tuoda uudella ja herkullisella tavalla esille.
Palveluille meillä on täysin läpinäkyvä ja selkeä hinta, joka sisältää kaiken olennaisen. Lisätietoja näistä paketeista löytyy ''Menut'' -välilehdeltä sivun yläreunasta.
Olipa mielessä merkkipäivät, rennot illanistujaiset, yrityksen illanvietot, edustustilaisuudet tai vaikkapa täydellinen ohjelmanumero polttareihin!




Valitettavasti kalenterimme on elokuun 2025 osalta täynnä. Seuraavat vapaat aikamme ovat 12.9, 19.9 & 26.9. Seuraavat vapaat lauantaiajat on 11.10 & 1.11